sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Keski-aika ja Rooman kirkon jakautuminen

Terppa!

Tällä hetkellä meillä on tunneilla käsittelyssä keski-aika. Siitä päällimäisenä on jäänyt mieleen Rooman kirkon jakautuminen. Syitä kirkon jakautumiseen oli oppierot, erot tavoissa ja opissa sekä eri kieli ja kulttuuri. Kirkot siis ikään kuin ajautuivat erilleen monien pienten syiden seurauksena. Lopullinen ns. niitti kikkojen väiseen arkkuun oli 1054 julistettu pannajulistus, jonka seurauksena syntyivät idän ortodoksinen ja lännen katolinen kirkko. Niinkuin jo edellisessä postauksessa mainittiin.

Tunnilla meillä oli aiheena kirjoittaa jokin ns. lööppi jostakin keski-ajan tapahtumasta. Tapahtuman sai keksiä omasta päästään tai vähän mehustaa jotain todellista keski-ajan tapahtumaa. Tärkeintä oli, että tapahtuma tai asia olisi sellainen mikä olisi voinut tapahtua (tai tapahtuikin)  keski-ajalla. Me päätimme tyttöjen kanssa kirjoittaa juuri tästä Rooman kirkon jakautumisesta. Tapahtumat olivat todenmukaisia eli emme keksineet niitä omasta päästämme mutta selitimme tapahtuman omilla nykyaikaisemmilla termeillä ja sanoilla, jotta lööpistä tulisi mielenkiintoisempi. Samantien kun kuulimme tehtävänannon tiesimme mistä aikoisimme lööpin kirjoittaa. Kirkkojen jakautuminen tuntui vain niin isolta ja mielenkiintoiselta aiheelta.

Tässä kuva kyseisestä ryhmätyöstämme.


















Yhdellä tunnilla laulamastamme keski-aika laulusta, jonka rytmi oli otettu yhdestä tunnetusta lastenlaulusta, inspiroituina päätimme tyttöjen kanssa väsätä oman biisimme! Rytminä käytimme Leijonaa mä metsästän -lastenlaulua.

Rooman kirkko hajaantuu
Rooman kirkko hajaantuu

Syntyy itä ja länsi
Syntyy itä ja länsi

 Syitä eroon monia
Syitä eroon monia

Edessä on pannajulistus
Edessä on pannajulistus
Iso, pelottava pannajulistus
Iso, pelottava pannajulistus

Sitä ei voi ylittää
Sitä ei voi ylittää

Sitä ei voi alittaa
Sitä ei voi alittaa

Sitä ei voi kiertää
Sitä ei voi kiertää

Täytyy se siis kohdata
Täytyy se siis kohdata

Idässä on Konstantinopoli
Idässä on Konstantinopoli

Siellä puhutaan kreikkaa
Siellä puhutaan kreikkaa

Sitä johtaa patriarkat
Sitä johtaa patriarkat

Edessä on kesaropapismi
Edessä on kesaropapismi,
papiston yläpuolella olevat keisarit
papiston yläpuolella olevat keisarit

Sitä ei voi ylittää
Sitä ei voi ylittää

Sitä ei voi alittaa
Sitä ei voi alittaa

Sitä ei voi kiertää
Sitä ei voi kiertää

Se siis täytyy hyväksyä
Se siis täytyy hyväksyä

Lännessä on Rooma
Lännessä on Rooma

Siellä puhutaan latinaa
Siellä puhutaan latinaa

Sitä johtaa paavi
Sitä johtaa paavi
 
Edessä on paavin valta
Edessä on paavin valta,
paavin maallinen valta
paavin maallinen valta

Sitä ei voi ylittää
Sitä ei voi ylittää

Sitä ei voi alittaa
Sitä ei voi alittaa

Sitä ei voi kiertää
Sitä ei voi kiertää

Tämäkin täytyy siis kohdata
Tämäkin täytyy siis kohdata

Biisiä kirjoittaessamme jouduimme miettimään ja lukemaan muistiinpanoista ja kirjasta, että miten jakautuminen ja kirkkojen erot näkyivät keski-ajalla. Niitä pohtiessamme opimme ne asiat itse samalla! ja biisiä laulaessamme jäi asiat mieliimme, joten muistamme ne pitkälle tulevaisuuteenkin kuin leikiten.

















1 kommentti: